|
Synkkinäkin taloudellisina aikoina aurinkoenergia on antanut aihetta hehkuvaan optimismiin ympäri planeettaa. Käyttämättömän tilan potentiaali on valtava, kuten rakennusten katot, viljelyskelvoton maa ja autiomaat – kehitysmaissahan nautitaan usein ilmaisesta ja runsaasta auringonpaisteesta.
On laskettu, että alle 1 % Euroopan maapinta-alasta aurinkomoduuleilla peitettynä tyydyttäisi Euroopan koko sähkönkulutuksen, ja että 4 % maailman autiomaista riittäisi täysin koko maailman sähköntarpeeseen.
IEA:n ennusteen mukaan aurinkoenergian osuus (sisältää sekä fotosähköiset että aurinkolämpövoimalat) on todennäköisesti yli puolet maailman sähköntuotannosta vuoteen 2060 mennessä (vrt. heidän aiempi 22 %:n ennusteensa).
Maat ovat asettaneet kunnianhimoisia tavoitteita uusiutuvalle energialle: Yhdysvalloissa 25 % koko sähköntuotannosta vuoteen 2025 mennessä, Kiinassa 15 % energian kokonaiskulutuksesta vuoteen 2020 mennessä ja EU:ssa 20 % vuoteen 2020 mennessä.
Aurinkosähkön kasvuennusteet on jo suurelta osalta ylitetty, ja järjestelmien lisäyksen odotetaan olevan 2,4-kertainen vuoteen 2014 mennessä vuosittaisen kasvun ollessa kaksinumeroista. Saksan vetämänä Eurooppa on yhä markkinajohtaja, mutta kasvua on kehkeytymässä Japanissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja pian myös Kiinassa ja Intiassa Pohjois-Afrikan maiden, lähinnä Marokon, odotellessa omaa tilaisuuttaan.
Aurinkosähkön todellinen kriittinen massa eli momentum on sähköverkkojen pariteetti eli kohta, jossa aurinkosähkö on kustannuksiltaan samalla tasolla tai halvempaa kuin jakeluverkosta saatava sähkö. Tähän päästään muutamassa vuodessa alueilla, missä auringonpaistetta on runsaasti ja sähkökustannukset korkeita, kuten Kaliforniassa, Japanissa ja Italiassa.
Aurinkopaneelien valmistajat, liitäntärasioiden tekijät, asennusliikkeet, urakoitsijat, projektien kehittäjät tai tukkumyyjät haluavat olla läsnä näillä dynaamisilla ja kasvavilla markkinoilla.
Sitä varten tarvitaan tehokkaita kaapelituotteita ja joukko ratkaisuja ja palveluja, valvonta ja simulointitoiminnot mukaan lukien, jotta saataisiin tuottoisa paikka auringossa.
Mitä kaapeliratkaisujen tuottajalta odotetaan?
- Maailmanlaajuista toimintaa ja kansainvälisiä ja maakohtaisia sertifiointeja
- Paikallisia resursseja ja tehdaskapasiteettia mikäli mahdollista
- Asiantuntemusta, johon sisältyy energia, teleliikenne ja sähköverkkojen liitettävyys
- Nopeita reagointiaikoja kiireellisissä teknisissä kysymyksissä ja tilauksissa
- Laatu ja suorituskyky, erityisesti moduuli-, invertteri- ja muuntajakaapeliratkaisuissa
- Kyky toimittaa täydellisiä järjestelmiä helppoa asennusta varten
- Kestävyyttä ja pitkäikäisyyttä erityisesti kuumissa, aurinkoisissa ja äärimmäisen kylmissä olosuhteissa
- Ratkaisuja ja palveluja, joihin sisältyy simulointi, tekniset analyysit ja koulutus
Näihin haasteisiin Nexans vastaa aurinkosähkömarkkinoille tarkoitetulla kaapeli- ja lisävarustevalikoimalla.
|